tiistai 21. syyskuuta 2010

Kamerahuolia


Tänään hajosi kamera..ihan yhtäkkiä vain, kun olin ottamassa kuvaa postimiehen tuomista paketeista. Onhan tuo kamera jo yli viisi vuotta vanha, mutta ei sen olis silti vielä kuulunut hajota. Nykyään ei ole vissiin edes tarkoitus,että mikään laite kestäisi vuositolkulla. Nyt voi olla ettei ihan vähään aikaan tule otettua kuvia, mutta onneksi varastoista löytyy vanhojakin täällä julkaisemattomia. Toivottavasti saan pian tilalle uuden tai sitten tuon vanhan vielä kuntoon.

Postimies tosiaan tuli tänään, sekin ihan yllättäen. Ne tulee aina sillon kun on suihkussa tai muuten vaan räjähtäneen näköinen. Kyllä nekin joutuu kohtaamaan kaikenlaista :) Nyt en saanut sitten kuvia laatikoiden sisällöistä, mutta esittelen ne joskus myöhemmin. Voin sen verran paljastaa, että tuolifriikille tuli lisää tuoleja. Mihin kohta joudun nuiden kanssa? Pitäs kohta alkaa jo luopumaan osasta. Mukana oli myös söpöt lasten tuolit. Laitan kuvaa heti kunhan kamera asia on kunnossa.



Kuvassa näkyy meidän eteisen muovimatto, joka on materiaalin vuoksi todella käytännöllinen. Maton voi suihkuttaa puhtaaksi aina tarpeen tullen ja se kuivuukin todella nopeaa. Täydellinen materiaali eteiseen!

2 kommenttia:

  1. Taidanpa tietääkin mitä noissa paketeissa on, Marjaanan kans oli nimittäin varmaankin just tästä puhetta kun viimeksi käytiin Oulussa... jotain vertailuja olitte suorittaneet ;)

    Hieno oli Kassun uusi syöttötuoli, ja varmasti suht helppo pitää puhtaana kun nahkaa voi pyyhkiä kosteallakin eikä rautajalat kolhiinnu niinku puiset tekee! Kiva käydä välillä kurkkimassa miltä teillä NYT näyttää, vähän erinäköistä on kuin silloin kun muuttohässäkän keskellä teillä piipahdettiin :)

    -Saila

    VastaaPoista
  2. Joo kävitte kyllä melkosessa muuttohässäkässä sillon..ja muutoksia tulee aina pikkusen johonki, vaikka ei oliskaan muuttohommissa.Se on kai joku pakonomainen tarve kokoajan jotaki muokata. Syöttötuoli on ollu oikeen hyvä pitää puhtaana ja varmasti myös jatkossa, kun Kassuki alkaa syömään ihan ite. Ja on siitäki hyvä, että on vähän pehmustetta tuossa istuimessa.

    Ja arvasit oikein pakettien sisällön. Meillä oli muutenkin tosi hyvät keskustelut Marjaanan kanssa :) kiva olla jonku kans niin samalla aaltopituudella. Terveiset vain Marjaanalle!:)

    VastaaPoista