maanantai 27. joulukuuta 2010

Kaksi joulukuusta

Meillähän kävi niin, että ensimmäinen joulukuusi haisi pahalle ja meni harmaaksi, jonka jälkeen alkoi puotella neulasia ihan urakalla. Ja mulla alkoi harmittaan, että eikö me saadakaan pitää tänä vuonna joulukuusta loppiaiseen asti. Nautin siitä, kun saa aamuhämärissä ensimmäisenä laittaa joulukuuseen valot ja juoda aamukahvit tunnelmavalossa. Ja sama homma illalla, kun tulee myöhään kotiin, niin laittaa ensimmäisenä kuusen valaistus.
Onneksi tuohon huolenaiheeseen ei tarvinnut pitemmäksi aikaa takertua, sillä joulupäivänä käydessämme Eetun kotona, saimme uuden kuusen, joka oli valmiiksi haettu ja vailla omistajaa. Tuossa uudessa kuusessa näyttää neulaset pysyvän, joten luultavasti loppiaiseen asti mennään.


Näissä kuvissa on vielä vanha kuusi. Ja melkein kaikki koristeet on tehty itse. Hötyenkelit on joka vuosi entistä hötyisemmät. Vielä ne ainakin näyttää  enkeleiltä.:) Latvatähti on tehty rautalangasta ja helmistä.
Laitan joku päivä tarkempia kuvia itsetekemistä kuusenkoristeista, joita tuli pari vuotta sitten värkkäiltyä.


Saatiin joululahjaksi Pentikin enkelikello. Se on äänetön versio, mutta sen katsominen rauhoittaa kummasti.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Suuri kiitos Joulupukille!

Iltaa! Tässä on aatto ja joulunpyhät vietetty hyvässä seurassa ja hyvillä eväillä. Kirjotus suoni ei oikein syki nyt, mutta kuvia laitan senkin edestä, on tullu nimittäin räpsittyä muutaman päivän aikana melko ahkerasti.



Aaton aattona tehtiin ahkerasti jouluvalmisteluja kotona. Tuotiin kuusi sisään ja koristeltiin se. Minä leivoin jouluhalot kumpaankin mummulaan viemisiksi ja Eetu teki vielä yömyöhällä jouluherkkuja.(Ylhäällä kuvassa)

Äiti oli laittanu taas kodin niin jouluiseksi ja kauniiksi.























Aatto oltiin mun kotona,jossa kävi myös joulupukki. Suuri kiitos joulupukille, kun tuli tänäkin vuonna meitä ilahduttamaan tutulla hauskalla olemuksellaan! :) Silloin viimeistään tulee se joulujännitys itsellekin, kun takaovele koputetaan ja lapset juoksevat pienessä paniikissa ympäriinsä.

Tässä on paras joulupukki, muita ei kelpuuteta kovin helpolla ;) Terveiset vaan joulupukille, että muistaa taas ensi vuonna tulla! :D



Herkkua on siinä monenlaista...kinkusta jouluhalkoon



 Joulupäivää vietettiin mukavissa tunnelmissa Eetun kotona.


Tämä päivä mennyt pikkusen toipuessa joulun syömisistä ja valvomisista. Ja pikkuhiljaa alkaa hiipimään huominen töihin menokin mieleen. Onneksi Eetulla on lomaa, niin se voi pitää täällä taloutta yllä päivisin. Pikkusen oon kade niille, joilla lomaa on. Nauttikaa kaikki sellaiset! :)

torstai 23. joulukuuta 2010

Niin valkeata joulua..

Ihana, että tänä vuonna on lunta jouluna! Muistan monia jouluja, kun on ollut niin synkkää ja pimeää lumettomuuden vuoksi.
Lähes aina kun ihmisiltä kysytään, että mitkä ovat joulun värejä, he vastaavat  ensimmäisenä punainen. Mutta ajatelkaapa joulua ilman valkeaa..lunta ja loistoa. Kyllä se on niin että valkea sen joulun tuo. :) No myönnetään, että jos ei tontunpunaista olisi missään, niin kyllä sekin vieraalta tuntuisi. Ja ei unohdeta havun vihreääkää ja kullan kimallusta.Taitaapi olla niin, ettei joulun värejä voi yhden käden sormilla laskea. Ja jokaisella ihmisellä on varmasti omat värit ja aistimukset, mitkä sen joulun tunnelman tuo.
























Tänään on meillä siivouspäivä. Jäi tänä vuonna viimetippaan työkiireistä johtuen. Onneksi meillä on liike kiinni tämän päivän, niin pääsee tekemään rauhassa jouluvalmisteluja kotona. Siivouksen jälkeen saa kaivaa viimeisetkin joulukoristeet esille ja kuusikin tuodaan illalla sisään. :)


Tämän ihanan itsetehdyn sydämen sain viimevuonna siskolta lahjaksi. Kuuluu mun suosikki koristeisiin. 

Heijastuma eteisen lasiovesta

  Sain vasta äidiltä tuliaiseksi erikoiskahvia Rovaniemen Mandragorasta, jonka makuun ihastuimme oitis. Oli pakko tilata joulukahvit samaisesta paikasta ja kokeilla muitakin erilaisia kahvimakuja. Kuudenlaista sorttia olis maisteletavana.:)

Huomenna on joulu!! :)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Taljojen lämpoä

Oikeen harmittaa, kun en ole kerennyt tänne viikolla mitään kirjottelemaan. Sanotaanko, että viime viikko oli oikeasti kamala kaikessa kiireydessään. Joka ilta töiden jälkeen oli jotakin ohjelmaa ja toimitettavaa ja edes kaikkialle ei keretty, minne oltas haluttu mennä. No onneksi nyt on kaikki jouluostokset tehty ja suurin osa joulukorteistakin saatu postitettua. Tänää olisi luvassa pakettien ja loppujen korttien jakoa.




Kattokruunu sai jouluksi silkkinauhat.


 Saatiin vihdoin ja viimein hankittua lampaantaljat muovisten tuolien lämmikkeiksi. Onkohan jollakulla muullakin kokemusta muovituoleista? Ne on älyttömän käytännölliset pitää puhtaana vaikka valkoiset meillä ovatkin, mutta voitte ainakin kuvitella, kuinka inhottavalta on istahtaa niihin aamukahvin juontiin yövaatteet päällä! Se ei oo mikään älyttömän kiva kokemus näin talvisaikaan. Nyt saatiin sekin inhottava joka aamuinen kokemus poistettua lampaantaljojen avulla.



 Nyt on hyasintitkin auenneet ja ne levittävät ihanaa jouluista tuoksua. Ihana tulla kotiin kun tuoksuu joululta. :)



Pähkinät ja rusinat kuuluvat myös jouluun. Pari vuotta sitten oli pakko metsästää käsiin tällainen jouluastia. Vinkkinä niille jotka haluaisivat samanlaisen, että Stoccalla näytti olevan vielä tänäkin vuonna niitä myynnissä. 


Olisi kiva tietää, miten te lukijat olette valmistautuneet jouluun? Ja oletteko miten päässeet joulufiilikseen. Käykääpä kertomassa jotakin omista jouluvalmisteluistanne tai jotakin jouluaiheisia juttuja. Ois niin kiva kuulla.:)

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Ensimmäiset joulukukat

Kolmas adventtisunnuntai! Joulu se sieltä melko kovalla tahdilla taas on tulossa ja sen kyllä huomaa kaupoissa käydessään, sillä ihmisiä on likkeellä massamäärin. Ja sekin aika lähenee kun joulukortit pitäisi postittaa. Mitään muuta en ole vielä sen eteen tehnyt, kuin ostanut joulupostimerkit. Tänään vois illalla vähän piirrellä korttivaihtoehtoja jos vain pikkujoulujen jälkeen jää aikaa. Ensimmäisen jouluaterian makuun päästään tänään ja siinä viimeistään tulee jouluinen olo.

3.adventtisunnuntai
Joulun tunnelmaa lisäävät joulukukat, jotka käytiin eilen ostamassa. Tämä joulun odotus on niin ihanaa ja jännittävää ja kun tekee kaiken pikkuhiljaa, ei mitään stressiä pääse syntymään. Ja tekee vain ne jouluvalmistelut mistä itse tykkää, niin silloin pysyy joulumieli oikeanlaisena.


Hyasintit ovat vielä nupulla, joten niiden tuoksua ei voi vielä tuntea






















Kassu haluaa olla kaikessa toiminnassa mukana. :) Nytkin änkes itsensä kuvaan :)


Valkoinen Amaryllis ja enkelikarkit
Nautinnollista ja aistikasta joulun odotus aikaa kaikille!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä meni

Oli eilen tarkoitus kirjottaa siniristilipusta, kahdesta kynttilästä ja lumipyrystä, mutta itsenäisyyspäivä meni nopeaa, vaikka kotosalla oltiinkin. Samoihin tunnelmiin on vaikea päästä näin seuraavana päivänä, mutta muutama kuva puhukoon puolestaan.


Liehuva lippu kiinnosti  kovasti.


Mun kotoa on tullut perinne, että jouluvalot laitetaan itsenäisyyspäiväksi. Ja toinen perinne on kahden kynttilän poltto ikkunalla klo 18-20 ja kotona oli aina se tärkeää, että mahdollisimman monelle ikkunalle saatiin kaksi kynttilää palamaan. Kynttilöidem polton perinteestä on historiassa monenlaista teoriaa. Käykääpä kattomassa Wikipediasta.


Joka ikkunalla kaksi kynttilää


sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Valoja

Ollaan Kassun kanssa kaivettu esiin jouluvalot ja etsitty niille paikkoja. Kassu on tottakai sitä mieltä, että kaikkien paikka ois lattialla. Voitte varmasti kuvitella kuinka onnessaan on poika, kun pääsee hämmentämään valosarjoja. Se ois voinu jatkaa sitä hommaa vaikka kuinka pitkään, eikä mikään aika ollut sopivan pitkä. Hauska, kun jouluvalojen laitostakin tuli niin suuri numero. :) Sanavarastoon kuuluu myös näiden hommien jälkeen "tähti".





Käytiin koko porukalla tekemässä ensimmäisiä jouluostoksia ja näyttämässä Kassulle tiernatähtiä (nyt kun se moisen tunnistaa) ja katsomassa Stockmannin joulunäyteikkunaa. Nyt osaa kyllä kunnolla nauttia näistä viikonlopuista, kun ne erottuu niin paljon normaaleista arkipäivistä. Ja tämän illan kruunaa vielä se, että haetaan pitsaa iltapalaksi. Tosi terveellinen valinta. :)


perjantai 3. joulukuuta 2010

Perjantai tunnelmissa

Onpas se viikko hurahtanut taas nopeaa, kun huomenna on jo lauantai ja ARVONTA.:) Eli huomenna iltapäivällä saadaan selville kuka voittaa hohdokkaan kuusenalusmaton. Ja ne jotka ei oo vielä lukijoina niin mukaan tähän arvontaan pääsee vielä kun kirjautuu lukijaksi ennen arvontaa. Voin kyllä myöntää että aika hankalaa on se kirjautuminen ja uuden google tilin luominen, sillä kokeilin sitä tänään. Eli pitää vain mennä kohtaan "luo uusi google-tili" ja jos se herjaa siinä vaiheessa, että sähköpostiosoitteelle on luotu jo aikaisemmin google-tili, niin silloin pitää tilata uudet salasanat sähköpostiin kohdasata " unohtuiko salasana". Sitte sähköpostiin tulee linkki joka pitää aukasta ja sitä kautta pääsee laittaan uudet salasanat. Eli silloin ei muutu sähköpostin salasana, vaan se google-tilin salasana. Aika sekavan kuuloinen selitys, mutta jospa se jotakin auttais.

Huomenna olisi vielä työpäivä ja sitten pääsee valmistautumaan viikonlopun ja itsenäisyyspäivän viettoon. Meillä on ollut tapana laittaa jouluvalot ja tähdet itsenäisyyspäiväksi, eli ne kaivetaan huomenna esiin ja mietitään niille paikkoja tässä asunnossa, sillä ensimmäistä joulua asustellaan tässä.

Kuvissa on taas sitä kynttiläaihetta ja aikaisemmista päivityksistä tutut Tine K Homen tuikkukupit, joita jaksan itse päivästä toiseen ihailla. :)Kokeilen saisko kuvista vähän isompia..



 Olohuoneen väritys on talvinen