sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sunnuntailöhöilyä

Työt on polkaistu kunnolla käyntiin ja kaikki on mennyt ihan hyvin alkupaniikkia lukuunottamatta. aikaa olisi ollut tännekin kirjottaa, mutta kuvien oton aikaan, eli valoisan aikaan en ole ollut kotona, joten se jäänyt. Tänään olen siis ensimmäistä kertaa töiden lähdön jälkeen päiväsaikaan kotona ja heti piti päästä tänne kirjoittamaan.
Ja oon niin onnellinen uusista rekisteröityneistä lukijoista :)Kiitos teille!
Nyt on se aika kun voi päivälläkin polttaa kynttilöitä, kun on niin hämärä. Ainakin pilvisinä päivinä. Eilen tosin paisto aurinko niinku kevät  talvella, matalalta ja kirkkaasti.
Tänään päiväohjelmassa on pelkkää sunnuntailöhöilyä ja yksi jumppa. Eli akkuja ladataan tulevalle viikolle.:)





4 kommenttia:

  1. Täällä kans löhöilyn merkeissä sunnuntai menny :) kiva viettääkin se näin ku harvinaista herkkua että mieskin kotona! Illalla saadaan vieraita.
    Hyvää töiden jatkoa sulle,nähdään :) t.Saara

    VastaaPoista
  2. Me nautittiin kauniista lauantaipäivästä tien toisessa päässä ristiäisten merkeissä, pojasta tuli Lenna Kaius :) Meillä oli mielessä että oltais köyty teilläkin kun oltiin to-su Oulussa, mutta aika hurahti ihan täysin ristiäisiä laittaessa! Ja otti niin päähän kun Raumalla vasta huomasin, että unohdettiin ristiäispöydästä yhdet ihanat pikkuleivät joita hiki hatussa Seban kans värkättiin yks ilta yhteen asti yöllä... Se on kai taas sitä äitiyshöperyyttä :)

    Nyt määkin voisin mennä kirjautuun lukijaksi. Jos osaan... Tsemppiä töihin ja nähdäänpä joulun aikoihin kun tullaan sinne!

    .Saila

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille työtsempistä! Sitä tarvitaan välillä oikeenki paljo! :)
    Saila:Kuulin sunnuntaina että olitte ollu täällä ja harmittaa ku ei nähty, mutta ymmärrän myös täysin sen että juhlia järjestäessä ei paljon kerkeä muualle..varsinkin ku järjestää juhlat jossain muualla ku omassa kodissa. Että siinä voi unohtua vaikka pikkuleivätki :) Olipa kivaa ku olit tullu lukijaksi. :)

    VastaaPoista
  4. Ja nimi on aivan ihana! Ja niin teidän perheeseen kuuluva :)

    VastaaPoista