torstai 4. marraskuuta 2010

Peroba

Puhuin alkuviikosta siitä uudesta liikkeestä, jonka löysin kierrellessäni Helsinkiä. Tänään esittelen blogissani tämän ihastuttavan liikkeen, Peroban. Oli siis ihan sattumankauppaa, että satuin kävelemään kyseisen liikkeen ohi. Näyteikkunassa oleva lasinen valaisin sai minun kiinnostukseni heräämään ja päätin mennä tarkastamaan liikkeen.




Sain heti lämpimän vastaanoton ja olin yllättynyt kuinka paljon mielenkiintoista tavaraa liikkeestä löytyi. Ja ihmettelin myös sitä, että liikkeessä oli paljon sellaisia tuotteita, jotka eivät olleet tulleet minua aikaisemmin vastaan. Kun monesti on niin, että sisustusliikkeet myy samoja merkkejä toisten liikkeiden kanssa ja silloin törmää liikaakin samoihin tuotteisiin.
Ihmettelin myös ääneen sitä, kuinka ihania ja erikoisia tuotteita liikkeessä oli ja siihen sain heti selvityksen omistajalta. Suuri osa tuotteista tulee Brasilialaisilta pieniltä toimittajilta. Moni toimittaja teki yhtä tuotetta työkseen ja elääkseen. Kaikista mieleenpainuvin toimittaja oli nimeltään Dolores, joka teki kotonaan paperimassapellejä ja muita värikkäitä hahmoja. Ja ajatella, että elätti sillä itsensä. Todella arvostettavaa.


Doloresin tekemä balleriina


Harmittaa vieläkin ihan älyttömästi, kun minulla ei ollut kameraa mukana tuolla kävelykierroksella. Mutta laitan muutaman kuvan tänne Peroban kotisivuilta ja käykäähän itsekin tutustumassa osoitteeseen www.peroba.fi .Ja jos menette Helsinkiin niin suosittelen todella käymään tässä liikkeessä.

Löysin liikkeestä avaintaulun, jota ajattelin käyttää korutelineenä. En ole saanut sitä vielä seinälle, mutta laitan siitä myös tässä vaiheessa kuvan. Tämä tuote ei ollut Brasiliasta, vaan joltain Tanskalaisesta toimittajalta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti