tiistai 13. maaliskuuta 2012

Seitsemän asiaa


Kiitos Kaisa mukavasta "tehtävän annosta"

Sain siskoltani tunnustuksen jossa minun tulee

-kiittää ja linkittää tunnustuksen antajaa
-kertoa 7 asiaa itsestäni
laittaa tunnustus 15 blogiin




1. Ja alkakoon sillä millä aamunikin alkaa, eli aamukahvilla. Varaan jokaisena aamuna puoli tuntia aikaa kahden kupposen juomiseen. Ensimmäisen juon aamupalan yhteydessä, toisen sohvalla nauttien ja haaveillen. Kaksi vuotias poikanikin tietää jo tämän suuren hetkeni. Viikonloppuisin kun Kassu herää minua aikaisemmin, tulee  hän sänkyni viereen houkuttelevasti huutelemaan: " Tuu äiti aamukaffille".

Silloin kun kahvin pinnasta heijastuu taivas, tietää että kevät on tulossa. 


2. Haaveilu  kuuluu myös jokapäiväiseen elämääni. Ja uskon että suurin osa haaveilusta tapahtuu juuri aamulla, edellä mainitun nautintoaineen äärellä. Toistuvasti haaveilen siitä, että osaisin ratsastaa hyvin. Ja suuri aikomukseni onkin tämä haave joskus toteuttaa. 
Kuvassa ystäväni Jonna, Ville-veli ja Eppu-heppa

3.Nautin  työstäni keittiösuunnittelijana.  Tulen onnelliseksi siitä, kun saan löydettyä asiakkaani tyylin ja suunniteltua hänelle juuri oikeanlaisen keittiön hänen tarpeittensa ja toiveidensa mukaan. Koneeltani löytyi muutama kuva kahdesta  toteutuneista kohteesta. Näistä näkee hyvin sen, että tyylejä on monenlaisia. 





4. Leikkokukat piristävät aina. On varmasti jo aikaisemminkin blogissani tullut ilmi se, että ostelen niitä kimpuissa tai yksistään ja kesällä poimin luonnosta tai kukkapenkistä. Kukilla on joku hyvä vaikutus siihen, että koti pysyy paremmin järjestyksessä, kun on kukkamaljakko pöydällä.



5. Minussa asuu vahvasti pieni materialisti. Voiko joskus onnellisemmaksi tulla , kuin uudet kengät saadessaan, tai löytäessään kirpputorilta maailman hienoimman valaisimen. Niin se vain on, että tällaiset asiat saa minut joskus niin äärettömän tyytyväiseksi. En välttämättä tarvitse tämän tyylisen onnen tuojaksi isoa asiaa, se voi tulla kun huomaan yhtäkkiä omistavani jonkun kauniin esineen, jonka olen omistanut jo monta vuotta. 
Kuva on Tukholmasta kauppakeskus NK:sta. Käytiin siellä jouluostoksilla työporukan pikkujoulureissulla. 


6. Jos minulla olisi enempi aikaa, leipoisin kakkuja ja koristelisin ne hienoiksi. Äitiyslomalla teinkin niin. Kuvassa olevan kakun tein ihan huvikseni, kun ei kakun teko hetkellä ollut mitään juhliakaan tiedossa. Nykyään  leipominen on jäänyt vähän vähemmälle, mutta silloin kun siihen on joku syy, teen mielelläni kakun.


7. Tämän hetken polttavin aihe on hiihto! Tänä vuonna olen päässyt sen makuun oikein kunnolla. Ja ei tunnu yhtään siltä, että talvi olisi ollut liian pitkä. Tottakait kevään tulo on ihana asia, mutta hieman huolestuneena olen seurannut veden tippumista räystäiltä. 



Tämän hauskan tunnustuksen annan ystävälleni Annukalle. (blogi yksityinen).
Kopio itsellesi, jos kerkeät koulukiireitten ohella tekemään. :)



2 kommenttia:

  1. Pitkästa aikaa kurkkasin blogiisi ja iloiseksi yllätykseksi täältä löytyi ihan hiljattain kirjoitettua juttuja. Luin kaikki uusimmat samalta istumalta. :) Mukavaa, kun oot palannut. Jään innolla seuraamaan!
    Ihailin tuota sun äitiyslomalla tekemääsi kakkua. Nam!

    VastaaPoista
  2. Huippua että kiinnostaa käyä kattomassa juttuja! vaikka enempi kuvia ku mitään järkevää tekstiä. :)

    VastaaPoista