lauantai 7. huhtikuuta 2012

Koti pääsiäinen





Tälle pääsiäiselle emme asettaneet suuria suunnitelmia etukäteen. Se tuntui parhaalta ratkaisulta rauhoittumiseen. Ollaan nukuttu aamulla pitkään koko porukalla ja herätessä on ollut niin nälkä että hätäisimmälle on jouduttu puuroja jähdyttelemään ikkunan välissä.:)


Päiväkodistakin oli tuomisia kotia. Vihanneskrassin kasvattaja oli ylpeä pienistä vihreistä "kukistaan".



Tipujen havittelua




sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Värikkäät vieraat



Kassun kanssa odoteltiin virpojia koko aamu. Ja voi että sitä jännityksen ja ilon määrää kun vihdoin ovikello soi ja nuo kummajaiset alkoivat lorua lausumaan.

Ja tipuruohokin on valmista :)


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tipuruohon alku

Pari päivää sitten laitettiin kasvamaan pääsiäisruohot ja ohrat. Kastelua ne ovat saaneet riittävästi pojan toimesta, joka muistaa tehtävänsä monta kertaa päivässä. Tänä aamuna näkyi selkeä tulos ja niitä ihasteltiin ja sorkittiin pitkään ennen aamupuuroa. Kassu onnessaan tipuruohoistaan! :)





tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sohvanurkkaus









Meidän olohuoneen väritys taitaa olla muillakin jo hyvin selvillä. Äiti oli löytänyt vasta tummanharmaan kauristyynyn ja ajatellut sen olevan meille sopiva. Ja niinhän se olikin, täysin oikean harmaa minun makuuni. 

Joululahjaksi sain siskolta pellavan värisen tyynyn, johon on painettu vakoisella taskukellon kuva. Tässäkin tyynyssä paljon sellaista, mikä tekee siitä meidän näköisen .

Kiitosta vaan löytöjen tekijöille!

Pakko vielä laittaa tämänpäiväinen omakin läytö mukaan. Kangaskassille tulee varmasti käyttöä.





lauantai 24. maaliskuuta 2012

Siivouspäivä


Siivouspäivä...

                                                                                                                                      ...karkki-ilta



keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kaunis eläin


Kirjat peuran taakse ois voinut vaikka vaihtaa kuvaa ottaessa. :)
Tämä valkoinen kipsi peura vaihtaa kodissamme tuon tuostakin paikkaa. Nostan sen aina turvaan remontoinnin tieltä parempaan paikkaan. Ja hetken kuluttua on taas se tilanne, että se on vaaravyöhykkeellä.