tiistai 2. elokuuta 2011

Syksyn tulo tuntuu jo

Pientä sisustuksellista heräämistä alkaa olla ilmassa näin kesän jälkeen. Ei taida kesä olla vielä ohitse, mutta ilmassa alkaa olla jo syksyn tuntua ja tuoksua, vaikka lämpimät ilmat vielä ovatkin jatkuneet. Syksyn tunteminen herättää aina sen kesän aikana piiloutuneen sisustuskipinän. Hämärät illat vaihtuvat pikkuhiljaa pimeiksi ja silloin tulee vietettyä enenmmän aikaa kotona ja sisätiloissa. Eli ihan luonnollinen reaktio on , että haluaa taas kodin tuntuvan viihtyisältä. Syksy on myös uuden alkamisen aikaa, silloin tulee sisustuksessakin kokeiltua uusia asioita, esimerkiksi uusia värejä.

Kohta tarvitaan kynttilöitä. Värikkäillä kynttilöillä saa tuotua sisustukseen sopivaa piristystä.

Designers Guildin Nabucco kangas on hankittu rokokoo tuolin verhoilua varten. Kun valmistuu, niin kuvia nähdään varmasti täälläkin.
Hauska tyynynpäällinen löytyi kesälomareissulta Raumalta.